Nolosta nohevaksi ja muita vinkkejä tilaturvallisuuteen

Yle A-studion turvatestissä testattiin suomalaista tee-se-itse näkymättömyysviittaa: keltaiset liivit, kypärä ja tikkaat. Tällä yhdistelmällä varustettu toimittaja onnistui kävelemään sisään merkittäviin yrityksiin ja valtion laitoksiin. Testin perusteella organisaatioiden tilaturvallisuus ei ollut kunnossa.

Testin kohteeksi joutuneet päässeet organisaatiot perustelivat tapahtunutta seuraavasti:

  • Valvonta on hankalaa, koska rakennuksessa on muitakin toimijoita.
  • Aulapalvelun toimintaa on kehitettävä.
  • Tapahtui inhimillinen virhe.

Perustelut saattavat kuulostaa selittelyltä. Karu totuus on kuitenkin se, että monitoimijaympäristössä on hankala vahtia henkilöiden liikkeitä. Olit sitten vartiointiliikkeen kouluttama aulapalveluhenkilö tai rakennuksessa toimivan yrityksen työntekijä.

Ja onhan se nyt hemmetin noloa mennä utelemaan toisilta, että mitäs täällä teet?

Kaikkia alueita ei ole kuitenkaan tarvetta vahtia samalla tavalla. Voi olla ihan perusteltua, että yrityksen aulatiloissa saa liikkua vapaasti.

Henkilöstön pitää kuitenkin tietää ne tilat, joihin ulkopuolisilla ei ole asiaa. Jos näissä tiloissa liikkuu ulkopuolisia, on nolosta tultava noheva.

Miksi tilaturvallisuus on tärkeää?

Tilaturvallisuus on tärkeää, koska sillä on vaikutusta moneen eri asiaan. Ohessa esimerkkejä.

Verkkolaitteiden ja muiden IT-laitteiden tietoturvariskit. Tiloihin voidaan asentaa vakoilulaitteita tai verkkolaitteita, joilla päästään yrityksen sisäverkkoon. Tietokoneisiin voidaan asentaa ohjelmistopohjaisia tai fyysisiä näppäimistönkuuntelijoita. Kyllä, nämä on juuri niitä agenttileffojen vimpaimia, jotka saa ostettua netistä muutamalla kympillä.

Varkauksiin liittyvät riskit. Yrityksen laitteita tai paperimuodossa olevia tietoja voidaan varastaa. Toki myös työntekijöiden kukkarot, puhelimet ja muu omaisuus ovat vaarassa. Huom! Varas ei aina ole yrityksen ulkopuolinen henkilö.

Kohteen ydintoimintaan liittyvät riskit. Häiritsemällä esimerkiksi yhteiskunnalle merkittävien kohteiden (lentokentät, voimalaitokset, vesilaitokset) toimintaa, voidaan tehdä haittaa koko yhteiskunnalle.

Yrityksen vierailukäytännöt voivat myös kertoa jotain yrityksen tietoturvallisuudesta kokonaisuutena. Lue esim. 1) Vierailukäytännöt viestittävät yritysturvallisuudesta, ja 2) Kadonnut vierailijakortti on tietoturvauhka?

Kolme vinkkiä tilaturvallisuuden parantamiseksi

1) Mieti tilaturvallisuutta kokonaisuutena. Mihin vieraat saavat kulkea omatoimisesti, mistä eteenpäin vaaditaan saattaja, mihin ei ole vierailla laisinkaan asiaa. Tilaturvallisuus on osa yrityksen kokonaisturvallisuutta. Kaikki uhat eivät ole kyberuhkia.

Tilaturvallisuutta on hyvä tarkastella esimerkiksi silloin, kun palaa lomalta. Lue lomalta palaajan tietoturva-aiheinen muistilista.

Tutustu myös VAHTI 2/2013 Toimitilojen tietoturvaohje.

2) Muista puhtaan pöydän politiikka ja Win + L kun poistut tilasta. Ei ole myöskään huono ajatus laittaa läppäriä lukittuun kaappiin, kun poistuu päivän päätteeksi työpaikalta.

3) Millä asialla olet? Hyvä kysymys niille, joilla ei ole yrityksen henkilökorttia tai joita et tunnista. Tätä kysymystä studion asiantuntijatkin suosittelivat. Ihan sama, mitä henkilö vastaa. Kysymys ei ole koskaan turha!

Nolostelut sikseen!

Lähteitä:
Yle A-studio 25.7.2018.
Studion asiantuntijaraati: Mikko Hyppönen F-Securesta, Ville Salonen Securitaksesta, Jouni Mustonen Valtorista sekä turvallisuuskouluttaja Jari Stolt. Juontajana Jan Andersson. Toimittaja Pasi Peiponen.

VAHTI 2/2013 Toimitilojen tietoturvaohje


Julkaistu

kategoriassa

, ,

Kommentit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *