Tietoturvaopinnäytetöitä ja tekosyitä

Tietoturva ry jakoi vuoden tietoturvaopinnäytetyö -palkinnot jälleen marraskuussa. Vuoden 2015 palkinnot bongasivat Oulun yliopiston Atte Kettunen sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun Jarmo Puttonen. Opinnäytetyöt käsittelivät nettiselainten tietoturvatestausta sekä tietojärjestelmien ja tietoverkkojen murtotestauskoulutuksen oppimisympäristöä.

Kisa tunnetaan ilmeisesti jatkossa nimellä TOPI 🙂

Kannattaa tutustua myös Theseus-palveluun, jossa on luettavissa eri ammattikorkeakoulujen opiskelijoiden opinnäytetöitä.

Sitten niitä tekosyitä..

Blogin lukijat ovat varmasti huomanneet, että kirjoittaja itse ei ole ollut viime aikoina niin aktiivinen. Miksi blogissa on niin hiljaista? Mikä voi viedä niin paljon aikaa? Tekosyyt tiskiin!

Rehellinen vastaus kuuluu: kokoan itsekin parhaillaan YAMK-opintojeni opinnäytyötä. Opinnäytetyö tulee käsittelemään tietojen julkisuusluokittelua. Tavoitteenani on tehdä luokittelutoiminnan aloittamisesta helpompaa. Kaikki vinkit ja olemassa olevat ohjeet otetaan mielellään vastaan!

Identiteettivarkaus on rikos

Perjantaista 4.9.2015 lähtien identiteettivarkaus, eli toisena esiintyminen, on rikollista toimintaa.

Olennaisimmat kysymykset tietysti ovat:

  • Miksi vasta nyt?
  • Onko resursseja?

Molempiin kysymyksiin löytyy hyviä vastauksia Ylen artikkelista ”Identiteettivarkaus ei enää pelkkää petkuhuiputusta vaan oikea rikos”

Lisätietoja aiheesta voi hankkia esimerkiksi seuraavista lähteistä:

Yle: Nöyryyttävä identiteettivarkaus ei ole vielä rikos – väärillä henkilötiedoilla hankitaan pikavippejä ja arvotavaraa

Hallituksen esitys tietoverkkorikoksia koskevien säännösten muuttamisesta.

Eduskunta > Tietoverkkorikosdirektiivin täytäntöönpano > sivuston lopussa kattava tutkimus ja kirjalista.

Theseus: hakusanalla identiteettivarkaus löytyy kymmeniä opinnäytetöitä aiheesta.

Fiksusti netissä – tärkeää asiaa maitotölkin kyljestä

Valion maitotölkkien kylkeen on ilmestynyt asiaa nettikiusaamisesta. Kampanja kulkee nimellä #IKUINENARPI.
Tölkistä bongattua: näin toimit fiksusti netissä.

  1. Mieti, ennen kuin painat enteriä.
  2. Älä jauha selän takana.
  3. Puolusta, älä syrji.
  4. Suojaa yksityisyyttäsi.

Tutustu lisää tähän tärkeään aiheeseen osoitteessa tavallisia.fi/ikuinenarpi

Vuoden tietoturvaopinnäytetyö 2014 -palkinnot jaettu

Tietoturva ry jakoi vuoden tietoturvaopinnäytetyö 2014 -palkinnot seuraavasti:

Ylemmät korkeakoulut -sarjan voitti Olli Jarva diplomityöllään (Aalto yliopisto), joka käsittelee älykästä vahvaa tunnistautumista.

Alemmat korkeakoulut -sarjan voitti Riku Itäpuron kandidaatintyö (Tampereen teknillinen yliopisto), joka käsittelee nimipalvelujärjestelmän ja varmenteiden turvallisuuden lisäämistä DNSSEC- ja DANE-tekniikoilla.

Tietoturva ry myönsi myös kunniamaininnan Kirsi Vesterisen (os. Sillanpää) pro-gradu työlle (Vaasan yliopisto), joka käsittelee eri sukupolvien asenteita ja suhtautumista yksityisyyden suojaa kohtaan.

Onnea voittajille!

Haluatko jännitystä arkeesi? Jätä 8.4.2014 huomioimatta!

Oletko aina halunnut etsiä jännitystä arjen keskeltä? Nyt sinulla on siihen mahdollisuus! Testaa ensin, oletko oikeutettu jännitysmomenttiin. Sen jälkeen voit valita jännitysnäytelmäsi tason.

Mikäli sinulla on Windows-käyttöjärjestelmä, niin:

  • Avaa Käynnistä-valikko
  • Kirjoita Suorita-kenttään: winver
  • Paina Enter

Mikäli ruudulle ilmestyi termi ”Windows XP”, niin olet etuoikeutettu valitsemaan seuraavista vaihtoehdoista…

1) Mielenrauhaa etsiville:

  • Varmuuskopioi tärkeät tiedostot.
  • Tyhjennä vanha kone DBAN-ohjelmalla.
  • Osta uusi kone.
  • Vie vanha kone kierrätykseen.

2) Kokeilunhaluisille:

  • Varmuuskopioi tärkeät tiedostot.
  • Lataa ja asenna koneellesi esim. Debian tai Ubuntu.
  • Nauti uudesta ja turvallisemmasta käyttöjärjestelmästä.

3) Jännitystä etsiville:

ps. en ota neuvoista mitään vastuuta. Suosittelen kuitenkin ohjetta nro 2.